Til forsiden
Valtion taidemuseo

 

Kulttuurien silta

Tanskan sijainti muodostaa luonnollisen sillan Euroopan ja Pohjolan välille.

Taide ja kulttuuri

Tanskassa Pohjola ja Eurooppa liittyvät toisiinsa. Kulttuurinen vaikutus näkyy selvästi. Se on kosmopoliittista ja ilmentää kuvataiteen, oopperan ja näytelmien perinteitä sekä pohjoismaista selkeyttä ja puhdaslinjaisuutta.


Musiikki

Tanskan musiikkielämä on omaa luokkaansa. Maassa järjestetään vuosittain lukuisia festivaaleja. Myös pääkaupungin ulkopuolella voi nauttia kansainvälisestä konserttimiljööstä.

Elokuva
Tanskan elokuvafestivaaleista saat tietoja yllä olevan linkin kautta.

Taide
Maalaustaide, kuvanveisto, käsityöt. Kaikki taiteen suunnat ovat edustettuina eri puolilla Tanskaa olevissa lukuisissa taidemuseoissa ja salongeissa.
                    
Design
Tanskalainen design on paljon muutakin kuin Arne Jacobsenin kuuluisa tuolisarja. Siihen kuuluvat teollinen muotoilu, valaisimet sekä uutena huomattavana osana moderni vaateteollisuus.



 



Maan kulttuurissa on voimakkaita vaikutuksia toisaalta mannermaisesta baletista ja näyttämötaiteesta, toisaalta taas pohjoismaisesta pelkistetystä ja funktionaalisesta taiteesta, joka on ainutlaatuista maailmassa.
Tämän päivän varmasti kuuluisin lavastaja on Kuningatar Margrethe, joka on sekä suunnitellut pukuja, että kulisseja useaan balettiin.

Teatteri

Kööpenhaminan, Odensen, Århusin ja Ålborgin teattereiden vakinainen teatterikausi kestää syyskuusta  touko-kesäkuuhun.
Lippuja näytöksiin internetin kautta.
www.billetnet.dk


MUKAVUUTTA,VIIHTYISYYTTÄ,
            VALINTOJA

Liikkuessasi Tanskassa on SAS erinomainen valinta. Meillä on Pohjois-Euroopassa enmmän lentoja kuin kenellälään muulla yhtiöllä.
Lue lisää